Religion, Gender and Emotions in 18th Century Jesuit and Pietist Missions

Project: Research project

Description

Kristinuskon globalisoituessa yhä vahvemmin uuden ajan alussa, eri tunnustuskuntien lähetystyöntekijöillä oli merkittävä rooli kulttuurisissa ja uskonnollisissa kohtaamisissa. Toistaiseksi ei ole tutkittu, mikä merkitys tunteilla ja sukupuolirooleilla ja - odotuksilla oli tässä monitahoisessa prosessissa. Kuitenkin on selvää, että toivon, pettymyksen, pelon ja ilon kaltaiset tunteet vaikuttivat mitä suurimmassa määrin missionaarien työhön ja ihmissuhteisiin samoin kuin käännytystyön kohteina oleviin paikallisiin. Minkälaiset tunteet näkyvät 1700-luvun jesuiittojen ja pietistien lähetystyössä ja minkälaisia merkityksiä niille annettiin? Miten tunteilla rakennettiin kristillistä yhteisöä?

Projektin näkökulma on poikkitieteellinen, vertaileva ja kristinuskon sisäiset jakolinjat ylittävä. Se ottaa lähtökohdaksi jesuiittojen ja pietistien 1700-luvulla suositut painetut aikakausjulkaisut, jotka pyrkivät rakentamaan oman ryhmän identiteettiä ja julkisuuskuvaa. Painettua aineistoa vertaillaan arkistolähteisiin ja aikakausjulkaisujen kirjallisiin esikuviin, jotta myös normeja rikkovat ja vaietut tunteet saadaan näkyviin. Tutkimus jakautuu neljään osaan: 1. tunteiden käsitteelliseen analyysiin; 2. tunteiden ja ruumiillisuuden suhteeseen lääketieteen ja teologian traditioiden sekä aikalaiskäytäntöjen tasolla; 3. tunteiden sosiaalisen kontekstin analyysiin, jossa olennaista osaa näyttelevät ihmis- ja valtasuhteet sekä 4. elämän solmukohtiin, kuolemaan ja pelastukseen liittyvien tunteiden analyysiin, jossa teologisten erojen voi olettaa näkyvän selvimmin. Lopuksi arvioidaan, mitkä tuloksista ovat ominaisia juuri jesuiitoille tai pietisteille, mitkä taas yleisempiä uuden ajan alun uskonnollisuuden ilmiöitä sekä suhteutetaan tulokset ajan sukupuoleen liittämiin käsityksiin ja käytänteisiin.

Käsillä oleva tutkimus liittyy näkökulmallaan uusimpaan tunteiden historian tutkimukseen, joka on kansainvälisesti kovassa nosteessa. Tunteiden historiallinen analyysi tekee näkyväksi ne lukuisat tavat, joilla tunteet muokkaavat yhteiskuntia ja ihmisten välisiä suhteita, joita voidaan selittää ainoastaan kulttuuria tutkimalla. Hanke perustuu ajatukseen, että tietyn aikakauden ja paikan tunneilmaisun rekistereihin vaikuttavat olennaisesti sukupuoli, sosiaalinen status, etninen ryhmä, ikä ja uskontokunta. Lisäksi tunteet käsitetään sekä ruumiillisiksi että tietyssä sosiaalisessa ja kulttuurisessa kontekstissa opituiksi kyvyiksi.
StatusFinished
Effective start/end date01/09/201731/08/2018

ID: 95003764