Anu Korhonen

Henkilö

Tutkimuksen ja opetuksen kuvaus

Opetan kulttuurien tutkimuksen kandiohjelmassa sekä alue- ja kulttuurintutkimuksen maisteriohjelmassa ennen kaikkea kulttuuriteoriaan ja alue- ja kulttuurintutkimuksen lähestymistapoihin sekä eurooppalaisiin nykykulttuureihin ja kulttuurihistoriaan liittyviä kursseja. Vedän kanditason praktikumia ja proseminaaria, maisteritason graduseminaaria sekä tohtoriopiskelijoille 'Cultural Studies and Cultural History' -tutkijaseminaaria. Vastaan edelleen myös vanhan alue- ja kulttuurintutkimuksen Euroopan tutkimuksen opintolinjan opetuksesta.

Tutkimukseni on kohdistunut erityisesti uuden ajan eurooppalaiseen kulttuurihistoriaan sekä kulttuuri- ja historianteoriaan. Erityisiä mielenkiinnon kohteitani ovat olleet huumorin, sukupuolen ja ruumiillisuuden kulttuuri ja historia. Johdan tutkimusprojektia Pohjoiset painajaiset 1400-2020, jonka puitteissa tutkitaan suomalaisten pahoja unia ja niiden kulttuuri- ja sosiaalihistoriaa pitkällä aikavälillä.

Sulje
Lisätietoja affiliaatiostaEurooppalaisten kulttuurien ja alueiden tutkimuksen yliopistonlehtori (University Lecturer in European Area and Cultural Studies). / Alue- ja kulttuurintutkimuksen dosentti (HY); kulttuurihistorian dosentti (TY)

Valikoidut julkaisut

  1. ‘The several hours of the day had variety of employments assigned to them’: Women’s Timekeeping in Early Modern England

    Korhonen, A., 2017, julkaisussa : Journal of Early Modern Studies. 6, s. 61-85 25 Sivumäärä

    Tutkimustuotos: ArtikkelijulkaisuArtikkeliTieteellinenvertaisarvioitu

  2. A Time of Their Own: Experiencing Time and Temporality in the Early Modern World

    Korhonen, A. (toim.) & Arcangeli, A. (toim.), 2017, Firenze: Firenze University Press. 234 Sivumäärä (Journal of Early Modern Studies; painos 6)

    Tutkimustuotos: Kirja/raporttiKokoomateos tai erikoisnumeroTieteellinenvertaisarvioitu

  3. Narrative Transformations in Cultural History

    Korhonen, A., 2015, Geschichtstransformationen: Medien, Verfahren und Funktionalisierungen historischer Rezeption. Georgi, S., Ilgner, J., Lammel, I., Sarti, C. & Waldschmidt, C. (toim.). Bielefeld: Transcript Verlag, s. 31-51 21 Sivumäärä (Mainzer Historische Kulturwissenschaften).

    Tutkimustuotos: Artikkeli kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussaKirjan luku tai artikkeliTieteellinenvertaisarvioitu

  4. Laughter, Sex and Violence: Constructing Gender in Early Modern English Jestbooks

    Korhonen, A., 2015, Laughter, Humor, and the (Un)making of Gender: Historical and Cultural Perspectives. Foka, A. & Liliequist, J. (toim.). Palgrave Macmillan, s. 133-149

    Tutkimustuotos: Artikkeli kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussaKirjan luku tai artikkeliTieteellinenvertaisarvioitu

  5. Disability Humour in English Jestbooks of the Sixteenth and Seventeenth Centuries

    Korhonen, A., 2014, julkaisussa : Cultural History. 3, 1, s. 27-53 27 Sivumäärä

    Tutkimustuotos: ArtikkelijulkaisuArtikkeliTieteellinenvertaisarvioitu

  6. Beauty, Masculinity, and Love between Men: Configuring Emotions with Michael Drayton’s Peirs Gaveston

    Korhonen, A., 2012, A History of Emotions, 1200-1800 . Liliequist, J. (toim.). Pickering & Chatto, s. 135-151, 237-241

    Tutkimustuotos: Artikkeli kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussaKirjan luku tai artikkeliTieteellinenvertaisarvioitu

  7. Strange Things Out of Hair: Baldness and Masculinity in Early Modern England

    Korhonen, A., 2010, julkaisussa : Sixteenth Century Journal. XLI, 2, s. 371-391 21 Sivumäärä

    Tutkimustuotos: ArtikkelijulkaisuArtikkeliTieteellinenvertaisarvioitu

  8. Kiusan henki. Sukupuoli ja huumori uuden ajan alussa

    Korhonen, A., 2013, Keuruu: Atena. 304 Sivumäärä

    Tutkimustuotos: Kirja/raporttiKirjaTieteellinenvertaisarvioitu

  9. Silmän ilot: kauneuden kulttuurihistoriaa uuden ajan alussa

    Korhonen, A., 2005, Jyväskylä: Atena. 168 Sivumäärä

    Tutkimustuotos: Kirja/raporttiKirjaTieteellinenvertaisarvioitu

  10. Historian kirjoittamisesta

    Kaartinen, M. & Korhonen, A., 2005, [Turku]: Kirja-Aurora. 287 Sivumäärä

    Tutkimustuotos: Kirja/raporttiKirjaTieteellinenvertaisarvioitu

Näytä kaikki (54) »

Viimeisimmät aktiviteetit

  1. Chairing of panel discussion in 'Embracing Disability History' panel

    Anu Korhonen (Puhuja)
    11 joulukuuta 2018

    Aktiviteetti: Puhe- tai esitystyypitSuullinen esitys

  2. Giving Voice to Fools: Disabled Speech in Early Modern Drama

    Anu Korhonen (Puhuja)
    7 kesäkuuta 2018

    Aktiviteetti: Puhe- tai esitystyypitSuullinen esitys

  3. Gradun ohjaus: Anna Repo (EKA): Ravintoa, lääkettä vai luksusta? Porvariston ruokakulttuuri 1600-luvun Englannissa ja Alankomaissa

    Anu Korhonen (Ohjaaja)
    2018

    Aktiviteetti: TutkimustyypitMuun opinnäytteen ohjaus (pro gradu, lisensiaattityö)

Näytä kaikki (101) »

Viimeisimmät projektit

  1. The Dark Side of Humour

    Korhonen, A., Rossi, L., Hakola, O. & Bottà, G.

    01/01/2016 → …

    Projekti: Tutkimusprojekti_Tutkimus

Näytä kaikki (1) »

ID: 28602